Sunnuntaiaamu valkeni harmaana ja
sateisena, mutta lämpötila oli edelleen lähes tropiikinomainen.
Larry ja Amy olivat suunnitelleet sunnuntain sight-seeing -päiväksi
ja lopulta lähdimmekin tusinan ihmisen voimin marssimaan Oak Parkin
metroasemalle, joka sijaitsi reilin parinkymmenen minuutin kävelymatkan
päässä Larryn talolta. Tästäkin Larry sai myöhemmin kuulla, koska hänen
mukaansa juna-asema sijaitsi vain ”kolmen minuutin päässä”.
Niin, ehkä autolla, mutta ei kävellen. Tästä amerikkalaisten
yltiöoptimistisesta tyylistä vitsailtiin enemmänkin. Me olimme
Karin kanssa nimittäin jo monesti todenneet, mitä ”wait a minute”
tarkoittaa. Se tarkoittaa, että odota tunti. Tämä oli jo monesti
todistettu erilaisten palveluiden yhteydessä...
No, porukkamme Larry & Amy, Buzz &
Mary, Bill & Cindy, Steve & Cheryl, Kari & Mirja ynnä
Ari & Irja matkasi siis Chicagon metrossa kohti keskustaa ja meno
ja mekastus junanvaunussa valokuvauksineen oli aivan kuin reissulla
olisi ollut sakki alle parikymppisiä. Amy oli pääoppaamme ja
muutaman tunnin Chicagon downtownin katselmukseen sisältyi niin
keskustan pilvenpiirtäjien ihmettelyä kuin sataman
turistipyydyksiin tutustumistakin. Näimmepä yhdelle pääkaduista
pinotun kasan ihan hyvännäköisiä poliisautojakin. Kyseessä oli
jonkin elokuvan filmaukset, jota varten keskelle katua oli aseteltu
sikin sokin neljä poliisin Crown Victroriaa – kaikki toisaan päin
ajetun näköisinä ja yksi katollaan. Kolme neljä kadunreunan
siviiliautoakin oli murjottu samassa rytäkässä. Siinä ne olivat
yhdellä Chicagon keskustan pääkaduista ja ohikulkijat
luonnollisesti niitä ihmettelivät ja valokuvasivat. Filmausporukkaa
ei näkynyt missään. Romukasa oli vain poliisin lippusiimalla
eristetty ja yksi ihan oikea poliisi piti vähän vartiota paikan
äärellä ja huitoi risteävän kadun autoilijoita olemaan
kääntymättä tälle ”romukadulle”.
Illansuussa Oak Parkiin palatessamme
sade yltyi aivan kaatosateeksi ja porukka olikin viimeisen
kävelyosuuden jälkeen kuin uitettuja kissoja. Onneksi sade oli vain
märkää eikä kylmää, joten ei tuosta läpikastumisesta mitään
suurempia traumoja jäänyt.
Maanantain tavoitteena oli päästä
noin puolimatkaan kohti Minnesotan Duluthia, jonne Larryn tekemän
reitin mukaan oli matkaa noin 600 mailia eli tuhannen kilometrin
verran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti