Lennolla Chicagoon

Tätä kirjoittelen American Airlinesin peräpään penkkirivin 42 keskipaikalla E. Vierustovereina yksi intialainen ja toisella puolella jenkki. Kari kutsuttiin juuri koneeseen nousua ennen kuulemaan valitettava uutinen, että hänelle olisi business-luokan paikka tarjolla jos kelpaisi. No kelpasihan se, eli oli siitä Finnarin kultakortista jotain hyötyä sentään...

Kari saapui Konnevedeltä Hyvinkäälle perjantaina illansuussa ja meikäläisen pakkaamiset olivat tietysti vielä ihan vaiheessa. Lentoyhtiöt eivät nykyään salli tavallisille matkustajille kuin yhden ruumaan menevän kassin ilman lisämaksua, joten olin torstaina poikennut Jumbon Partioaitasta hankkimassa semmoisen Tatonkan valmistaman ison merimiesäkki-tyylisen nailonpussukan, jonka sisään sain mahtumaan LT:n takakassin, yhden sivukassin sekä vielä yhden kokoonpantavan repun. Käsipakaasina käytän Chicanen valmistamaa LT:n takalaukun tarakalle tarkoitettua aika leveää mutta matalaa kassia. Kuvittelen sen saavani sidotuksi Wingin tarakalle sitten kun Irja valloittaa takapenkin, ensimmäisen viikon se mennee repsikan paikalla. Karille lainasin RKA:n tekemän vastaavan LT:n tarakkakassin, joka onkin reissannut mukanani oikeastaan kaikilla Amerikan retkillä viime vuottta lukuunottamatta. Yksin ajaessa tykkään pitää takaistuimella helposti avattavaa kassia, jossa kulkee sopivasti jäätermos ja suuri Gatoraid-pullo, josta sitten on näppärä tankata juomapullotelineen varsinaista käyttötermospulloa pysähdysten yhteydessä.

Tuo käyttötermos olikin se varsinainen syyni Partioaitassa vierailuuni. Olen toistaiseksi löytänyt vain yhden sellaisella myös ajon aikana juotavalla korkilla varustetun mallin, jollaiset myös aiemmat termarini olivat. Ensimmäinen puteli lakkasi pitämästä kylmää ihan omia aikojaan. Toinenhan irtosi vauhdista Michiganissa pullotelineineen päivineen ja pyöri pitkin maantien vartta vuoden 2010 reissulla, mutta ihme kyllä sen tyhjiö ei alkanut vuotaa tuossa rytäkässä vaan vasta vuotta myöhemmin. Nyt oli siis aika hankkia uusi.

Irja heitti meidät siis kentälle reilut pari tuntia ennen koneen lähtöä ja kyllä tuo aika koko lailla nuukaan kulutettiinkin jonottelemalla ensin American Airlinesin turvahaastatteluun, sitten lentolippujen selvittelyssä ja tetysti turvatarkastusjonossa. Lauantaipäivä kun oli, niin turvatarkastuspisteitäkin oli käytössä vain kolme. Kari oli turhautunut, kun kultakorttilaisten oma turvatarkastuspiste oli kiinni. Eihän liikemiehet lauantaisin reissaa...

Finnairin loungeen mentiin kylläkin varttitunniksi nauttimaan vähän pikku virvokkeita, vaikka alunperin kuvittelimme voivamme viettää siellä aikaa pidempäänkin. Koneen piti lähteä klo 14:00 kohti Chicagoa, mutta myöhässä oltiin taas. Putkesta irrottiin vasta 14:02. Mihin tämä maailma onkaan menossa kun ei mikään toimi...

Noniin, ruokakarryt lähestyy vihdoinkin ja Kari varmaankin nauttii jo kolmatta shamppanjaanasa koneen etuosassa. Täytyy sulloa tämä läppäri jonnekin jalkatilan uumeniin ja jatketaan myöhemmin..

Jaahas, kulinaristinen irstailu on sitten suoritettu. Tarjolla oli täällä rahvaanluokassa juustoraviolia. Pari riviä edempänä istuville oli tarjolla vielä jotain kanaakin, mutta tänne koneen perään ehdittäessä oli kanat jo kaikki käyneet kaupaksi, joten valinta oli helppoa. Kävin businessluokassa tapaamassa Karia, mutta mies nukkui lepoistuimessaan sen verran sikeästi, että kun ei kahdella ravistelulla herännyt, annoin olla ja palasin paikalleni. Vasemmanpuoleinen vierustoverini, jota luulin jenkiksi, osoittautuikin 15 vuotta San Diegossa asuneksi venäläismieheksi, jonka englanti oli niin kalifornialaista, että vierasta korostusta ei kyllä huomannut. Kaveri on syntyjään Novosibirskistä ja on tulossa Pietarista vanhoja ystäviään tapaamasta Helsingin ja Chicagon kautta kotiinsa San Diegoon.

Tässä kun nyt on joutilasta aikaa, niin voinen valottaa lähipäivien suunnitelmia kun matkan varrelta kirjoittelu saattaa jäädä aiempia blogejani vähäisemmäksi.

Saavumme siis Orlandoon lauantai-iltana melko myöhään eli joskus vähän ennen puolta yötä, sikäli kun ollaan aikataulussa. Chicagossa on vaihtoon varattu kolmisen tuntia, joka ei kyllä ole yhtään ylimitoitettu kun muistellaan vaikkapa viimevuotista Karin jämähtämistä parin intialaisen taakse maahantulohaastattelussa. Hänellä meni miltei tunnin pidempään kuin minulla, vaikka olimme vierekkäisissä jonoissa ja aivan tasoissa ennen vähän ennen omia vuorojamme. Toiset näköjään syynätään tarkemmin...

No siispä, Orlandosta Kari on varannut Hertziltä meille elle avoMustangin, jolla on tarkoitus sunnuntaina vähän katsella kaupunkia ja ympäristöä. Kari oli jo ajat sitten buukannut myös Holiday Innin kentän lähistöltä ja vasta myöhemmin selvisi, että pyörävuokraamomme sijaitseekin noin 50 km päässä lentokentältä pohjoiseen. Onneksi onnistuimme vielä perjantina vaihtamaan vuokra-automme palautuspaikan Sanfordin Hertzille, joka sijaitsee vain noin mailin päässä Seminole Powersportsin myymälästä, jossa pyörämme odottavat. Tarkoitus on siis maanantai-aamuna vielä ennen auton palautusta pysähtyä pyöräfirmassa ja purkaa pakaasimme sinne ja minä jään setvimään mahdollista paperisotaa pyörien osalta samalla kun Kari käy palauttamassa Mustangin.

No nyt ollaankin jo Chicagossa ja taas oli Karin Finnairin kultakortille käyttöä. Jatkolento Orlandoon lähtee vajaan kolmen tunnin päästä, joka aika on hieman mukavampi käyttää terminaali kolmosen Admiral Clubissa.

Maahantulomuodollisuuksista selvittiin alle tunnissa, joka on aika hyvä saavutus. Pääsimme jopa sopivasti diplomaattitiskille, vaikka emme niin diplomaateilta näytäkään. Nuo turisteja eri maahantulovirkailijoille ohjaavat karjanajajat vain sattuivat huomaamaan vapaan tiskin ja tyrkkäsivät meidät sinne. Taas pitää ihmetellä paikallisten small talk-kykyjä. Nuokin maahantulotarkastajat kelaavat varmasti läpi tuhansia naamoja päivässä mutta meidänkin reissusuunnitelmistamme he vaikuttivat olevan aidosti kiinnostuneita. Tai sitten ovat vain hyviä näyttelijöitä...

Nojaa, kello on Suomessa nyt noin 00:40 ja nyt painutaan hakemaan jotain ilmaista evästä American Airlnesin piikkiin ennen seuraavan lennon lähtöä.